Kun halutaan korostaa, että jokin asia ei ole erityisen hankalaa tai vaikeaselkoista, saatetaan todeta: ”Ei se mitään rakettitiedettä ole!”. Olen tullut siihen tulokseen, että tämä pitäisi muuttaa muotoon: ”Ei se mitään liikuntapalveluiden arvonlisäverotusta ole!”.  Aika tavalla kafkamaisia piirteitä alkaa nimittäin saada kädenvääntö siitä, mihin palveluun tulee soveltaa liikuntapalveluiden alempaa arvonlisäverokantaa (tällä hetkellä 10 %) ja mihin ei. Itse arvonlisäverolaissa tämä asia kuitataan lyhyesti näin: ”Palvelusta, jolla annetaan mahdollisuus liikunnan harjoittamiseen, vero on 10 %”. Mutta voi pojat, että tästä asiasta on väännetty vuosien saatossa eri oikeusasteissa! Tässä listaa tähän asti tapahtuneesta:

  • Vatsatanssituntien pitäminen on liikuntapalvelua (KHO 1996)
  • Brasialialaisen ju-jutsun ryhmätuntien ja peruskurssien järjestäminen on liikuntapalvelua (KHO 2014)
  • Hiihtokoulutoiminta ei ole liikuntapalvelua, vaan yleisen arvonlisäverokannan alaista (KHO 2002)
  • Sama pätee tennistunteihin (tenniksen ohjaus ja opetus), eli yleisellä ALV-kannalla mennään (KHO 2012).
  • Ratsastustunnit sen sijaan ovat liikuntapalvelua, vaikka voisi ajatella, että niissä liikkuu lähinnä hevonen (KHO 2009)
  • Jos joku erehtyi ratsastamisesta päättelemään, että koirien agility-radan vuokraaminen on liikuntapalvelua, niin eipä tietenkään ole. Olisikohan ratsastajilla ollut paremmat asianajajat. (KHO 2015)
  • Mikroautoilu on liikuntaa (KHO 1997), mutta…
  • -…biljardi ja tikanheitto ei ole. Ainakaan ravintolassa (KHO 1996).

Senhän varmaan kaikki jo tiesivätkin, että jos toiminimellä toimiva jumppaohjaaja käy vetämässä zumban ja laskuttaa palvelustaan kuntokeskusta, niin tämä liikuntaohjaajan ja kuntokeskuksen välinen kauppa ei ole liikuntapalvelua, vaikka kuntokeskuksen myynti jumppaajille ehkä olisikin?

Tuorein lisäys tähän tarinaan on Keskusverolautakunnan 3.2.2017 antama ratkaisu. Kyseessä oli kuntokeskus, joka kuntosalin lisäksi tarjosi yksilö- ja pienryhmäliikuntapalveluja. Jotta näihin lisäpalveluihin pääsi osallistumaan, asiakkaan piti ensin maksaa salijäsenyydestä. Ilmeisesti juuri tässä mentiin vikaan, sillä keskusverolautakunnan mukaan salijäsenyys sinänsä jo mahdollisti liikunnan harjoittamisen. Kun asiakas lisämaksuista osallistui ohjattuun liikuntaan, tämä ei sitten ollutkaan enää liikuntapalvelua, vaan yleisen arvonlisäverokannan mukaista myyntiä. Päätöksestä on tietenkin valitettu, joten jatkoa on luvassa.

Huvittavaahan tämä kaikki toki on, mutta asialla on synkkä puolensa. Verotuksen tulisi olla johdonmukaista, tasapuolista ja ennakoitavaa. Jos verotarkastuksen yhteydessä ryhdytään perimään vaikkapa pieneltä kuntokeskukselta usean vuoden ajalta tilittämättömiä arvonlisäveroja, voi pahimmassa tapauksessa seurauksena olla konkurssi. Ja näin voi valitettavasti käydä, vaikka kuinka olisi hyvässä uskossa toiminut.

Arvonlisäverotukseen liittyen voi pyytää verohallinnolta kirjallista ohjausta, joka sitoo myös verottajaa. Näitä pyyntöjä olemme mekin asiakkaan puolesta aina silloin tällöin tehneet. Ongelmana vain on, että yrittäjä ei välttämättä aina edes ymmärrä, mistä kaikesta pitäisi verottajan kanta etukäteen kysyä.

FacebooktwitterFacebooktwitter